Keskustelu armeijasta ja asepalveluksesta on hämmentävää. Ongelmat alkavat usein jo siitä, että perustermistö on hakusessa: isoista lehdistäkin saa lukea mitä sattuu. Esimerkiksi vaalien alla on tullut tavaksi, että vaalikoneissa sekoillaan kysymysten kanssa.
Pian vaalikoneita aletaan taas laatia, joten on hyvä panna pystyyn pienet termitalkoot. Seuraavassa joitakin suosituimpia hölmöilyjä, joita soisi vältettävän:
Vapaaehtoinen asevelvollisuus. Meille kerrotaan, että Suomessa asevelvollisuus on naisille vapaaehtoinen. Vaalikoneissa on kyselty, pitäisikö miehillekin säätää vapaaehtoinen asevelvollisuus.
Termi on järjetön, se on hienosti sanottuna oksymoron, itseristiriita. Ei velvollisuus voi olla vapaaehtoinen, se on velvollisuus. Pitäisi puhua vapaaehtoisesta asepalveluksesta.
Pakollinen asevelvollisuus. ”Tulisiko naisillekin määrätä pakollinen asevelvollisuus?” Ei yhtä pöhkö kuin vapaaehtoinen velvollisuus, mutta yhtä älykäs kuin vaalea blondi.
Yleinen asevelvollisuus. Surkuhupaisa termi, jolle ei löydy vastinetta todellisuudesta. Ei sellainen velvollisuus ole yleinen, joka teoriassakin koskee joka toista suomalaista ja jonka suorittaa vain joka kolmas. Tällä logiikalla yleinen äänioikeus voisi tarkoittaa, että vain miehet saavat äänestää. Yleisen asevelvollisuuden kanssa samaan sarjaan kuuluu myös höpinä siitä, että asepalvelus olisi kansalaisvelvollisuus. Ei ole.
Suomessa on käytössä valikoiva asevelvollisuus. Valikointi tapahtuu sukupuolen (ei koske naisia), asuinpaikan (ei koske ahvenanmaalaisia) ja uskonnon (ei koske Jehovan todistajia) perusteella.
On toki ymmärrettävää, että onnettoman nykymallin kannattajat haluavat vältellä termiä ja puhua harhaanjohtavasti yleisestä velvollisuudesta: valikoiva asevelvollisuus veisi keskustelun helposti valikoinnin perusteisiin, jolloin ne paljastuisivat vanhanaikaisiksi ja yhdenvertaisuutta ajatellen kestämättömiksi ja jopa perustuslain ja ihmisoikeuksien vastaisiksi.
Palkka-armeija. Tässä todellinen kestohitti, sanoilla ohjailun helmi. ”Pitäisikö Suomenkin siirtyä palkka-armeijaan?” Kyseessä on käännösvirhe: muualla puhutaan ammattiarmeijoista, kuten oikein onkin. Ei tämän pitäisi vaikeaa olla: palkka-armeija koostuu palkkasotilaista, ammattiarmeija ammattisotilaista.
Termivalinnalla on väliä, sanat ratkaisevat. Kokemukseni mukaan mahdollisuus keskustella järkevästi asevelvollisuuden vaihtoehdoista loppuu samalla sekunnilla kun palkka-armeija on mainittu. Palkka-armeija vie ajatukset epäisänmaalliseen joukkoon, joka kriisin tullen menisi lakkoon tai vähintään vaatisi lisää liksaa.
Palkka-armeija on toki mainio mielikuva-astalo niiden käsissä, jotka haluavat pelotella asevelvollisuuden vaihtoehdoilla: haluammeko tosiaan, että puolustuksesta vastaisi rahasta tappava palkkasotilaiden joukkio?
Yleensä unohtuu sekin, että asevelvollisuuden järkevä vaihtoehto ei edes ole ammattiarmeija, vaan vapaaehtoisuuteen perustuva asepalvelus ja siitä muodostuva reservi.
Sukupuolineutraali asevelvollisuuslaki. Ymmärrän termin taktisen käytön, kun tarkoitus on vastustaa tasa-arvoista asevelvollisuuslakia. Kuka haluaa olla sukupuolineutraali, kuka haluaa neutraloida yhteiskunnan sukupuolista?
On erikoista, että tasa-arvoisen asevelvollisuuslain kannattajatkin horisevat sukupuolineutraaliudesta. Kun taannoin väännettiin samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta avioliittoon, lain puolustajat sentään ymmärsivät puhua tasa-arvosta siinä missä vastustajat yrittivät hämärtää asiaa käsitehirviöllä sukupuolineutraali avioliitto – jolloin vaikutelma on selvästi epäilyttävämpi.
Päästä armeijaan. ”Miehet ovat aina päässeet armeijaan, naiset vasta vuonna 1995.”Jos ihminen pakotetaan tekemään jotakin vankilalla uhaten, se on joutumista, ei pääsemistä. Vielä astetta pahempi oli puolustusministerimme hökäisy: asevelvollisuus on miesten oikeus. Tämä on jo niin paksua uuskieltä, ettei siitä enempää.
Kaatua. Kerrassaan mielenkiintoinen kuvaus siitä, että tulee tapetuksi. Muistan jo lapsena ihmetelleeni, mihin ne siellä sodassa kompastuvat.
Sodassa kaatuminen avaa eteemme runebergiläisen sankarikuoleman, jossa luoti tietää paikkansa ja osuu suoraan sydämeen. Sodan todellisuus tuppaa olemaan jotain ihan muuta: raajat silpoutuvat, suolet tursuavat, kuolema voi olla hidas ja hirvittävä. ”Sotilaita kaatui, siviilejä kuoli” -retoriikan sijaan voisimme sopia, että sodassa kuolee ihmisiä, olipa heillä maastopuku tai ei.
Tai jos kuolemaa on helpompi käsitellä kiertoilmauksin, niin ollaan sitten johdonmukaisia tässäkin: ”Joukkotappelu Malmössä – yksi kaatui.”
Todellisen suosikkini säästän kuitenkin lopuksi. Olen toistuvasti lukenut lehdestä, että olen raukka kun haluan pakottaa naisetkin armeijaan; näin on kommentoitu kirjoituksiani, joissa kannatan kaikille sukupuolille vapaaehtoista asepalvelusta.
Mitä voi odottaa keskustelulta, jossa jo sana vapaaehtoinen ylittää ammattitoimittajan – vai pitäisikö sanoa palkkatoimittajan – ymmärryskyvyn?
